Elias Lönnrot ja virsirunous
Kalevala sai Euroopan komission myöntämän kulttuuriperintötunnuksen keväällä 2024. Halusimme helmikuun kulttuuri-illassa kunnioittaa Elias Lönnrotin elämäntyötä ja saimme vieraaksemme filosofian tohtorin, kanttorin ja virsitutkijan Riitta Hirvosen. Hän esitelmöi meille Elias Lönnrotin merkityksestä suomenkieliseen virsirunouteen. Hirvosen lisäksi paikalla oli ”lukkari” Petri Silvennoinen, joten heti alkajaiseksi kajautettiin yhdessä Kalevalasta ensimmäinen runo Mieleni minun tekevi.
Alkuun Riitta Hirvonen tiedusteli, miksi Lönnrot ei kerännyt kansanrunoutta Lounais-Suomen rannikolta vaan suuntasi matkansa pohjan perukoille Vienan Karjalaan. Syykin selvisi, sillä Ruotsin kuningas ja katolinen kirkko käännyttivät kansaa pois pakanallisuudesta. Kalevalaista lauluperinnettä kitkettiin pois katajaisesta kansasta, niitä ei saanut laulaa ainakaan julkisesti.
Ajan myötä virsilaulu kehittyi ja ensimmäinen suomenkielinen virsikirja Wanha virsikirja ilmestyi 1701. Siitä laulettiin peräti 1800-luvun loppupuolelle saakka. Tosin lukutaito oli vielä noina vuosisatoina heikkoa, joten kansa oppi veisaamaan virsiä korvakuulolta. Herätysliikkeet ovat käyttäneet Wanhaa virsikirjaa myöhemmin ja edelleen se on osittain käytössä Eurajoella.
Suomi liitettiin Venäjään 1809 ja ortodoksisen Venäjän suuriruhtinas Aleksanteri I oli suopea luterilaista kirkkoa kohtaan. Hän jopa kehotti uudistamaan kirkollisia kirjoja. Taustalla lienee ollut ajatus, että papit ohjaavat kansaa sivistyksen poluille. Lönnrot aloitti suomenkielisen virsikirjakomitean puheenjohtajana vuonna 1863 ja työn tuloksena ehdotus uudeksi virsikirjaksi saatiin valmiiksi 1867. Kirja sisälsi 413 virttä, joista Lönnrotin kirjoittamia oli peräti 97 virttä. Kiitosta ei kuitenkaan työlle herunut eikä kirkolliskokous hyväksynyt yhtään tehtyä ehdotusta.
Lönnrot jatkoi kuitenkin sitkeästi virsien muokkausta ja toinen virsikirjaehdotus valmistui 1871. Tätä hän edelleen muokkaili ja julkaisi korjatun painoksen seuraavana vuonna. Kirkolliskokous kuitenkin epäröi päätöksenteossa ja asetti vielä Julius Krohnin johtaman komitean valmistelemaan uutta ehdotusta. Tämä suomenkielinen virsikirja valmistui 1886. Ehdotus sisälsi 536 virttä, joista Lönnrotin nimiin on merkitty 206 virttä. Virsikirjaa kutsutaankin Lönnrotin virsikirjaksi.
Sanoituksissa heijastui hänen työskentelynsä kansanrunouden parissa. Lönnrot kiersi Suomea, toi mukanaan uusia sanoja ja sananparsia. Keisari Aleksanteri II antoi 1863 säädöksen Suomen kielen asettamisesta yhdenmoisiin oikeuksiin Ruotsin kielen kanssa. Vielä eläkepäivillään 1880 Lönnrot julkaisi Suomalais-Ruotsalaisen sanakirjan, joka käsitti yli 200 000 sanaa. Vuoden 1886 virsikirjan sanasto on siten aivan eri tasolla verrattuna Wanhan virsikirjan sanastoon. Esitelmöitsijä totesikin, että montaakaan hänen virttään ei ole tarvinnut paljon muuttaa. Virret ovat hartaita, koruttomia, helppotajuisia ja luontevia veisata. Kuudennessa suomenkielisessä virsikirjassa vuodelta 1986 on vielä jäljellä kahdeksan Lönnrotin kirjoittamaa virttä, joista esimerkiksi virttä 572 Taas kukkasilla kukkulat veisataan usein kevään ja kesän koittaessa.
Saimme kuulla monipuolisen esitelmän Lönnrotin virsiteksteistä ja koraalikirjojen kehityksestä vuosisatojen kuluessa. Pitäjissä lukkarit kokosivat koraalikirjoja ja saksalaisia virsiä ryhdyttiin suomentamaan. Ennen kaikkea tutustuimme ja veisasimme Lönnrotin virsiä Riitta Hirvosen säestämänä ja Petri Silvennoisen johdattamana.
