Toiminta

Kuva: Pirjo Hyyppä

Perinne ja kulttuuri kuuluvat elämään, antavat iloa ja voimaa sekä juhlistavat juhlan. Yhdessä etsimme uusia näkökulmia perinteeseen. Kiinnostuksemme kohteita ovat sekä kansanperinne että nykykulttuuri eri muodoissaan:

  • kansanrunoista nykykirjallisuuteen
  • paikallisesta kansainväliseen
  • arjen esineistä taideteoksiin
  • kansanomaisesta tiedosta nykyajan saavutuksiin
  • perinteisistä käsitöistä tämän päivän taitoihin

Toimintamme on suunnattu pääkaupunkiseudulla ja sen ympäristössä asuville, kaikenikäisille ihmisille.
Yhdistyksemme tilaisuuksissa tutustut uusiin asioihin ja ihmisiin. 

  • Kulttuuri- ja jäsenilloissa on asiantuntijaesitelmiä kulttuurista, perinteestä ja kirjallisuudesta;  
    myös musiikkiesityksiä ja lausuntaa.
  • Järjestämme vuoden kulkuun liittyviä juhlia ja perinnetapahtumia.
  • Teemme retkiä kotimaassa ja ulkomaille sekä järjestämme teatterikäyntejä.

Kokoonnumme kulttuuri-iltoihin maanantaisin noin kerran kuukaudessa Kampin palvelukeskuksessa, Salomonkatu 21 B, 00100 Helsinki. Lisäksi Kalevalainen lukupiiri kokoontuu kerran kuukaudessa samassa paikassa, tarkemmat ajankohdat näet tapahtumakalenterista.
Tilaisuudet ovat kaikille avoimia. 

Tietoa yhdistyksen toiminnasta ja tapahtumista saa yhdistyksen esitteestä, tapahtumakalenterista ja jäsenkirjeistä.