Hiljentyminen joulun taikaan

Vietimme perinteistä joulujuhlaa 9. joulukuuta yhdessä runsaslukuisen yleisön kera. Joulutontut olivat tällä kertaa huolehtineet pöydän antimista. Saimme lisäksi nauttia Petri Silvennoisen esittämistä perinteisistä joululauluista kanttori Riitta Hirvosen pianosäestyksellä.

Suoma Sihto ja Marja-Liisa Vilkko-Hämäläinen esittivät Juhani Ahon lastun Joulu. Kuulijakunta pääsi eläytymään kirjailijan lapsuuden muistoihin Suoman ja Marja-Liisan johdattelemina. Tarinassa Juhani Aho palaa lapsuutensa joulunviettoon kotoisaan pappilaan Iisalmen maaseurakunnassa.  Kirjailija muistelee, kuinka laihoilta laitumilta koulukaupungista palattiin isän rovasti Theodor Brofeldtin taloon, jossa oli kupit kukkurana paksua puuroa, ruuat rasvaiset ja talo täynnä hyvinvointia. Aattoiltana astui sisään takkukarvainen, suurivatsainen joulupukki, joka kaivoi esiin tukevat tavarakäärönsä ja nakkasi ne kuusen juureen lattialle, niin että koko huone jymähti!

Aho muistelee myös jouluaamun tapahtumia, jolloin anivarhain pimeässä pappilan piha täyttyi kirkkoon reellä matkaavista mäkikyläläisistä. Pappilan väki liittyi mukaan, Juhani kankeana reessä istuen villapaitoihin ja palttoisiin vyötettynä. Kirkko vaikutti hänestä suurelta valaistulta vuorelta, jonka harja näyttää köyristyvän korkealle pilviin. Saarnan sanat painuivat lapsen mieleen ja sen kaiken tähden kirjailijasta tuntui, että joulu on niin jykevä juhla, kaikista juhlista jaloin ja jykevin.

Yleisö muisteli myös omia jouluperinteitä ja Eila kertoi viettäneensä lapsuutensa Ahon Joulu -lastuissa kuvatun Kustaa Adolfin vanhan puukirkon naapurissa. Puukirkko oli valmistunut vuonna 1779 ja se oli silloin nimetty kruununperillisen mukaan. Kirkon viereen oli rakennettu myöhemmin ns. Brofeldtin pappila, jonka pellot oli lohkottu 1940 luvun puolivälissä Suistamolta tulleiden evakoiden tonteiksi ja asuttavaksi. Eilan mieleen oli piirtynyt kirkon kynttilävalaistus pimeänä jouluyönä ja kesäisin holvimainen koivukuja, joka kaartui kirkkoon vievän tien ylle. Pappilasta on myöhemmin siirretty Seurasaareen 1700-luvulta peräisin oleva mansardikattoinen runko.

Illan mittaan lauloimme tuttuja joulusävelmiä Petri Silvennoisen vetämänä ja Riitta Hirvosen pianosäestyksellä, mikä riemastutti yleisöä. Jännitystä toivat iltaan myös arpajaiset, joissa palkintoina oli mm. Kalevala Korun joulukoriste sekä joulukori herkullisine sisältöineen, onnea voittajille!

Lopuksi voisi palauttaa mieliin tämän päivän kiireiseen joulun valmisteluun ja odotukseen liittyen rovasti Theodor Brofeldtin savonmurteella pitämänsä joulusaarnan sanoman:

  ”Vua oottako työ oottanna jouluu siinä mielessä, ku sitä pittää oottoo?”

Liittyviä uutisia